Löysin sarjakuvat vasta pari vuotta sitten. Niitä ei markkinoida tarpeeksi, koska luulisin, että moni muukin on tietämätön siitä, miten monenlaista sarjakuvaa on olemassa. Olen aika nirso piirustustyylin suhteen, tykkään selkeästä. Lempparini on Marjane Satrapin Persepolis, jossa hän kertoo iranilaisesta lapsuudestaan. Olen huomannut tarvitsevani henkilökohtaisia tarinoita kiinnostueksani ihmiskohtaloista ja tapahtumista, jotka sijoittuvat johonkin tutulle täysin vastakohtaiseen ympäristöön. Sarjakuva on ihanan freessi tapa kertoa kipeistäkin asioista.
Ensimmäinen lukemani aikuissarjakuva taisi kuitenkin olla Guy Delislen Pjongjang. Tykkään tosi paljon hänen simppelistä viivankäytöstään. Ja tietysti oli eksoottista lukea työmatkakokemuksia Pohjois-Koreasta. Eniten taidan pitää hänen Burma-kirjastaan. Se ei ole niin synkkä.
Sarjakuvan juhlavuotta vietetään Suomessa tänä vuonna. Kotimaisista suosikkini on Ville Ranta. Paratiisisarja oli oikein viihdyttävä. =) Fingerpori toimii älyttömyydessään ja ajoittaisessa nerokkuudessaan, vaikka meneekin välillä liian pitkälle mauttomuudessa.
Odotan innolla Philippe Dupuyn ja Charles Berberianin Helsinki-kirjaa. Vaikka se onkin kai enempi kuvakirja, he piirtävät ihanaa jälkeä. Jeanin elämää -kirjat lainasin kirjastosta. Samoin Manu Larcenetin kirjoja. Rankimmasta päästä on Maus.
Innostuin myös äskettäin liittymään Sarjakuvaseuraan, kun bongasin seuran jäsenille tulevan lehden Akateemisessa. Sarjakuvaa pitäisi tukea enemmän!
